Miun seikkailu Australiassa alko viime lokakuussa ja 6 kuukauden rajapyykki lähestyy jo uhkaavaa vauhtia. Suunnitelmissa oli, että pidän matkablogia koko vuoden ajan, mutta heti ensimmäistä tekstiä kirjoittaessa tuli sellanen olo, että blogin kirjottaminen ei oo se mihin haluun aikaani käyttää. Kuitenki nyt, melkein puolen vuoden jälkeen, rupesin miettimään blogin kirjottamista uudelleen. Ajattelin et tää vois tavallaan olla miun matkapäiväkirja.
Oon ihan alusta asti asunu Brisbanessa ja oon tässä reilun 5 kuukauden aikana oppinu tykkäämään tästä paikasta tosi paljon. Välimatkat täällä tuntu pitkältä pienen Imatran jälkee. Matka Imatralta Lappeenrantaa kestää yhtä kauan ku miun matka keskustaan, jos siis oon päässy autolla juna-asemalle. Kävellen asemalle menee vielä ylimääräset 40 minuuttia. Nyt oon jo ottanu tavaks lukee uutisia (jopa minä luen niitä aina välillä), kuunnella musiikkia tai soittaa Suomeen ja päivittää kuulumisia.
Aluks oli vaikee tottua moneen asiaan - ruoka tarjoillaan valmiiks lautaselle, please ja thank you pitää laittaa joka toisen lauseen loppuun ja jopa kaupan kassa kysyy 'how are you', joskus 3 lisäkysymyksen kera. Olin ihan varma etten ikinä totu näihin tapoihin ja ensimmäiset 2 viikkoa yritin vältellä small talkia ja olla vaan suomalainen, joka sanoo kassalla ainoastaan 'moi, en tarvii kuittia, heippa'. Enää sillä ei oo väliä onks menossa elämäni paras vai surkein päivä, koska kaupan kassalla miulle kuuluu aina pelkkää hyvää. Aika helposti sitä loppujen lopuksi tutustuu uuteen ympäristöön ja ihmisiin. Yksin mie tänne tulin mut enpä mie täällä yksin oo ollu.
Seuraavaks suunnitelmissa ois kokeilla backpacker elämää. Miten, missä ja milloin - on kysymyksiä joihin en osaa vastata. Oon kotiutunu (laiskistunu) nii hyvin, et ajatus leveen sängyn, oman kylpyhuoneen ja valmiin ruuan jättämisestä hidastaa töiden ettimistä ja matkasuunnitelmien tekemistä aika paljon. Tiiän vaan et haluun jossain vaiheessa kokee, millasta on elää hostellissa pidempään kuin 3 yötä ja millanen se ilmapiiri siel oikeesti on. Siinä vaiheessa viimeistään pitää oppia laittamaan ruokaa. Tai ainakin keittämään nuudeleita.
Mukavaa loppuviikkoa! :)
 |
MILJA
